Esittely ~~~~~~~
TAVOITTEET JA TEHTÄVÄT
Ortodoksisen Kulttuurin Säätiö tukee ja edistää ortodoksisen kulttuurin tutkimusta ja tunnetuksi tekemistä Suomessa.
KUINKA SÄÄTIÖ TOIMII?
Ortodoksisen kulttuurin säätiö myöntää avustuksia, stipendejä ja tunnustuspalkintoja. Säätiö järjestää julkaisu-, tiedotus- ja koulutustoimintaa ja tuleva kulttuurikeskus tarjoaa näyttely-, koulutus-, harrastus- ja työtiloja mm. ikonitaiteen ja puunveistotaiteen sekä muihin ortodoksisia järjestöjä palveleviin tarpeisiin. Säätiön yhteistyökumppaneina ovat Suomen ortodoksinen kirkkokunta, sen järjestöt, muut kirkolliset ja kulttuurijärjestöt, valtiolliset, kunnalliset ja yksityiset laitokset ja henkilöt.
SÄÄTIÖN TALOUS
Peruspääoman tuotosta on muodostettu rahastoja, joita hallitus käyttää harkintansa mukaan säätiön tarkoituksiin. Säätiöllä on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja säätiölain sallimalla tavalla. Säätiön tilinumero on Joensuun Osuuspankki 577005-274664.
SÄÄTIÖN HALLINTO
Hallinnosta vastaavat valtuuskunta ja hallitus. Valtuuskunta valvoo säätiön toimintaa. Siihen kuuluvat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä kahdeksan varsinaista ja kahdeksan henkilökohtaista varajäsentä. Valtuuskunnan puheenjohtaja on professori Petri Piiroinen ja varapuheenjohtaja professori Heikki Kirkinen.
Hallitus edustaa säätiötä ja hoitaa niitä asioita, joita ei ole säännöissä uskottu valtuuskunnalle.Hallituksen puheenjohtajana toimii toimitusjohtaja Keijo Mutanen ja
varapuheenjohtajana toimitusjohtaja Heikki Hartikainen. Muina hallituksen jäseninä ovat Marja Kiiskinen, Juhani Meriläinen ja talousjohtaja Risto Huohvanainen.
Säätiön asiamies on Yrjö Piiroinen.
|